Kun sain elämäni ensimmäiset migreenikohtaukset syksyllä 1994, minulla ei ollut mitään käsitystä migreenistä tai sen hoitamisesta. Oma migreeni puski minut tielle jolla edelleenkin olen.
Tarjolla olleet hoitovaihtoehdot näyttäytyivät minulle “ota pilleri, toivo ja rukoile” kaltaisilta ja en lämmennyt moiselle ajatuksella ollenkaan. Olen aina hakenut aktiivisia ratkaisuja ongelmiin.
Kiitos perusopintojen, minulla oli pohjatiedot, perusosaaminen manuaalisesta hoitamisesta ja pieni “siemen”, idea migreenin manuaalisesta hoitamisesta. Opintojen päätyttyä ryhdyin systemaattisesti tekemään omia tutkimuksia ja testejä migreenin parissa. Samalla alkoi myös haparoivat ensiaskeleet migreenihoitojen kehittämiseksi.
Jyrki Mäkelä – lääkkeettömän migreenihoidon asiantuntija.
En ikinä unohda sitä jännitystä, kun ensimmäiset migreeniä sairastavat varasivat migreenihoitoajan
Tuhansien testien, opettelun ja kokeilujen jälkeen vihdoin 2010 rohkenin irrottaa manuaalisen migreenin hoidon omaksi hoidoksi.
Olin varma, että olen oikealla tiellä ja pitkällä, mutta valehtelisin todella pahasti, jos väittäisin ettei minua jännittänyt yhtään.
Sana alkoi kiiriä ja jo vuonna 2011 vastaanotolleni alkoi tulla migreeniä sairastavia ympäri Suomea ja myös ensimmäiset potilaat muualta Euroopasta.
2012 vuoden loppuun mennessä oli selvää, että kehitystyön täytyy jatkua kiivaana ja aloin kehittämään uutta paremmin toimivaa migreenihoitomenetelmää.
Recent Comments